Herään aamulla ja pidän silmät kiinni. Päässäni vallitsee sekava yltäkylläisyys. Mietin missä tulen avaamaan silmäni: Kauppatorilla kiipeämässä pajupilliä pitkin taivaaseen, Birrassa haamua maalailemassa, Villa Gerbyssä synttäreillä kun Varisselän jäät vonkuvat kevättä, Ernstissä Urguelilla, torsona potilaana Keskussairaalassa, Pirkon pubissa aamukahvilla, Rantahotellin ympäristössä, Pariisin punaisten lyhtyjen korttelissa, saariston sokkeloissa, vesijättömailla, aikuisena, lapsena, vanhuksena, ajassa menneessä, nykyisessä vai tulevassa.
Vai olenko joku muu jossain aivan muualla?
Onko sillä lopuksi suurtakaan väliä. Se, mikä olen ollut aikaisemmin, on jo mennyttä ja kaikki muu on edessä. Unet, tarinat ja muistot viipyilevät jossain lähistöllä ja ovat yhtä epäselviä, yhtä todellisia.
En tunne ruumistani, kuulen vain hengityksen suhinan. Luulen ainakin että se on omaani.
Valikoituuko monesta mahdollisesta todellisuudesta sattumalta yksi, juuri sillä hetkellä aktiivisena oleva, kun tartun kiinni todellisuudestani.
Avaan silmäni... ja tuijotan kymmenen sentin päässä olevaa mielenkiintoisen näköistä lapsen korvaa.
