Valt antal överträffade lagret

Loviisalaisen perhevarustamon historia

Ilmari Elo

24,20€ 22,00€

Kirja kertoo sekä legendaarisesta laivanvarustajasta itsestään että hänen yhtiöidensä laivoista. Nuori loviisalainen jääkärikapteeni, sittemmin everstiluutnantti Ragnar Nordström aloitti laivanvarustustoiminnan vuonna 1926. Se jatkui 44 vuotta. Näinä vuosina varustamon käsien kautta kulki 70 alusta. Suurimmillaan se oli yksi maamme merkittävimmistä yksityisomistuksessa olleista varustamoista. 1930-luvulla ja vuielä sotien jälkeenkin jotkut varustamon laivoista osallistuivat yhtiöryppääseen kuuluneiden Loviisan Kalastus Oy:n ja Suomen Kalastus Oy:n sillinkalastusretkiin Islannin pohjoispuolelle. Laivastoon kuuluneet höyrytroolarit kalastivat myös Petsamon edustalla. 

Kirjan kirjoittaja, ekonomi Ilmari Elo oli Ab R. Nordström & Co Oy:n palveluksessa yhtiön varustamo-osastolla kymmenkunta vuotta 1950- ja 1960-lukujen vaihteessa. Sen lisäksi hän oli Nordströmin-suvun läheinen ystävä ja seurasi perhevarustamon toimintaa loppuun asti.

I lager
Antal
-
+

Medarbetare

Ilmari Elo, författare

ISBN

978-952-94-1901-2

Förlag

Ilmari Elos anhöriga

Omfång

98 s

Utgivningsår

2019-05-28

Original titel

Mått B/H/R

23,5 / 24,5 / 1,5 cm

Vikt

575 gram

Media/bandtyp

Inbunden

Språk

Finska

Åldersgrupp

Vuxna

Varugrupp

Historia

Nyckelord

Finland
Fiske
Historik